Sivut

perjantai 22. elokuuta 2014

Leikkitunti 19.8

Moikka! En oo vähään aikaan pystynyt/kerinnyt tänne kirjoittamaan, mutta nyt tuli hyvä hetki kirjoittaa sillä olen kotona kipeänä.. Viime viikosta sen verran tähän alkuun, olin kaksi kertaa tunnilla korpparissa ja menin kummallakin tunnilla Nerpalla. Kuvia en valitettavasti ole, mutta poni toimi hyvin.

Nyt varsinaiseen tuntiin mistä kerron, eli oltiin Empun kanssa tiistaina Suvin 19.30 tunnilla (joka on itseasiassa nykyään mun vakkaritunti siihen asti kunnes Hekun samaisen ajan rinnakkaistunnilta vapautuu paikka), joka oli siis leikkitunti. Menin Bellalla, jolla olin mennyt myös ennenkin ilman satulaa, tosin yli vuosi sitten.

tossa pikku pätkä kun Bellalla viimeks menin ilman satulaa, toi oli 2013 alkuvuodesta.

Mentiin vanhassa maneesissa, ja no aluksi ravailtiin ja laukkailtiin ilman käsiä, ja sen jälkeen ruvettiin hyppäämään pientä kavalettia, ja lopuksi päällekkäin oli kolme kavalettia. Ei ollut hirveän helppoa kun este oli kumminkin vain noin metrin leveä.

  
Tämän jälkeen oltiin maa-meri-taivasta ja Bellasta kyllä lähti vauhtia! Mulla oli vaan hiukan ongelmia kun valuin koko ajan liian eteen, onneksi Bella ei vetänyt päätä alas. Oltiin myös tuolileikkiä, joka melkein voitettiinkin, mutta Blitzin ratsastaja sai työnnettyä mut pois siitä tuolilta..:D



Tän jälkeen otettiin jo loppukäyntejä, mutta mentiin vielä tandemia Robbiella Empun kanssa. Kun oltiin jo selässä Suvi sanoi että ei tiedä onko Robbiella menty ennen silleen, mutta ihan kiltisti se meni ja mentiin vaan joku kierros käyntiä.

 ponin ilme :D


Lopuksi otettiin pari kuvaa ulkona, jotka ei oikeen onnistunut mun osalta..


Ensi viikolla on tiistaina estetunti, ja menen myös varmaankin loppuviikosta ratsastamaan Juulin Lurpalla josta oli viimepostauksessa kuvia :) Ja lisäksi Miekkiössäkin voisi käydä, katsotaan saanko ketään mukaan. Viimeistään ens viikonloppuna on sitten tulossa postausta taas.

Niin ja muokkasin muuten ulkoasua ja banneria, tästä tuli itseasiassa ihan kiva ainakin siihen vanhaan verrattuna.


1 kommentti: